Arvot, missio ja visio

KYWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Edustajisto on vahvistanut KY:n arvot, mission ja vision kokouksessaan X/200X.

Arvot

Yhteisöllisyys

Jokainen Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) jäsen kokee ylioppilaskunnan omakseen. Kaikilla on tasavertaiset mahdollisuudet osallistua toimintaan, ja KY kannustaa yksilöitä toimimaan yhteisössä kiinnostuksiensa mukaan.

Edistyksellisyys

KY on toiminnassaan rohkea edelläkävijä ja eteenpäin katsoja. KY on kunnianhimoinen, dynaaminen ja kansainvälisesti kehittyvä ylioppilaskunta.

Avoimuus

KY:n päätöksenteko ja toiminta on läpinäkyvää, ja ylioppilaskunta koetaan helposti lähestyttäväksi.

Pitkäjänteisyys

KY on historiaansa ja perinteitänsä arvostava ylioppilaskunta, jonka pitkäjänteinen toiminta saa vauhtia toimijoiden nopeasta vaihtuvuudesta. Ylioppilaskunta on vuodesta toiseen luotettava yhteistyötaho.

Tekemisen meininki

KY-toiminta on mukavaa. Halukkaille annetaan mahdollisuus tehdä, kokea, onnistua ja epäonnistua. Haastaviin asioihin tartutaan rohkeasti, ja ne toteutetaan innostuneesti.

Missio

KY:n tarkoituksena on toimia jäsentensä yhdyssiteenä. KY edistää heidän yhteiskunnallisia, sosiaalisia ja henkisiä sekä opiskeluun ja opiskelijan asemaan yhteiskunnassa liittyviä pyrkimyksiä.

Visio

Vuonna 2011 Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta vastaa jäsenistönsä tarpeisiin ja toiveisiin laadukkailla palveluilla. KY on ajan haasteisiin vastaava ja muuntautumiskykyinen organisaatio, jossa päätöksenteko on läpinäkyvää ja avointa. KY on kansainvälinen ja edistää jäsenistönsä kansainvälistymistä kotimaassa ja ulkomailla.

KY on suunnannäyttäjä opiskelijan edunvalvonnassa sekä alueellisesti, valtakunnallisesti että kauppatieteilijöiden keskuudessa. KY on vahva ja näkyvä vaikuttaja yliopistoyhteisössämme ja pyrkii kehittämään sitä vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Maailmanluokan kauppakorkeakoulun ylioppilaskuntana KY luo ja kokeilee aktiivisesti uutta sekä tekee rohkeita avauksia niin oman taloudenhoitonsa kuin talouselämänkin saralla. KY nähdään haluttuna ja mielekkäänä yhteistyökumppanina.

KY on tunnettu runsaasta vapaaehtoisuuteen perustuvasta toiminnasta. Ylioppilaskuntamme ilmapiiri on rohkaiseva sekä kannustava, ja yhteisöllämme on yhteinen KY-identiteetti. KY on akateeminen, perinteinen ja rakentava johtajien ja asiantuntijoiden – tulevaisuuden suurmiesten ja -naisten – alkukoti.

KY on maailman paras ylioppilaskunta.



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute