Toimihenkilöohjesääntö

KYWiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN YLIOPPILASKUNNAN TOIMIHENKILÖOHJESÄÄNTÖ


Sisällysluettelo

I TOIMET JA TYÖSUHTEET

1. Työsuhteet Tässä ohjesäännössä säädetään ylioppilaskunnan toimisuhteista, erilaatuisten toimien haltijoista eli toimihenkilöistä, toimien väliaikaisista hoitajista sekä palkkiotoimisten tehtävien suorittajista.

Toimisuhde on yksityisoikeudellinen työsuhde, jossa ylioppilaskunta on työnantajana ja toimihenkilö työn suorittajana.

Palkkiotoimisen tehtävän suorittajavoi tapauskohtaisesti olla taikka ei olla työsuhteessa ylioppilaskuntaan (ks. kohta 20).

Hallituksesta, jonka puheenjohtaja ja jäsenet ovat ylioppilaskuntaan luottamushenkilön asemassa eivätkä siihen työsuhteessa, säädetään ylioppilaskunnan perussäännöissä.

Tämän ohjesäännön alaisia eivät ole ylioppilaskunnan pääsihteeri, tilintarkastajat eikä talousjohtaja, vaan heidän toimiehtonsa määritetään erikseen vahvistettavassa työsopimuksessa.

Ylioppilaskunnan toimisto käsittää palvelutoimiston ja taloustoimiston. Palvelutoimiston johtajana on pääsihteeri. Taloustoimiston johtajana on talousjohtaja. Pääsihteeri valvoo ylioppilaskunnan toimiston toimintoja siten, kuin hänen työsopimuksessaan määrätään. Pääsihteerin ja talousjohtajan keskinäinen työnjako ja yhteistoiminta määritetään kumpaisenkin omassa työsopimuksessa.

2. Toimet Ylioppilaskunnan toimet voivat olla:

Vakinaisia, toistaiseksi voimassa olevia. Tilapäisiä, enintään yhden vuoden määräajan voimassa olevia. Palkkiotoimia erityisen rajatun tehtävän suorittamiseksi. 3. Toimien perustaminen Vakinaisten toimien perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää edustajisto talousarviokäsittelyn yhteydessä.

Tilapäisten toimien perustamisesta palvelutoimistoon ja tehtäviensä puitteissa myös muualle ylioppilaskuntaan päättää hallitus ja taloustoimistoon taloustoimikunta talousarviossa myönnettyjen määrärahojen rajoissa. Tilapäisiä toimia enintään kuuden (6) kuukauden määräajaksi on pääsihteerillä valtuus perustaa aatteelliseen toimistoon ja talousjohtajalla taloustoimistoon.

Palkkiotoimisista tehtävistä päättää ja niiden suorittajat nimeää hallitus.

4. Nimittävät toimielimet Pääsihteerin valitsee ja vapauttaa toimestaan edustajisto ja hänen työsopimuksensa toimiehtoineen vahvistaa hallitus. Talousjohtajan nimittävänä toimielimenä on taloustoimikunta.

Toimihenkilöt muihin vakinaisiin toimiin valitsee ja niistä vapauttaa joko hallitus tai taloustoimikunta omien työjärjestystensä mukaisesti.

Työsuhdeneuvotteluissa ylioppilaskunnan ja sen toimiston toimihenkilöiden osalta ylioppilaskuntaa työnantajana edustaa pääsihteeri, taloustoimiston toimihenkilöiden osalta yhdessä talousjohtajan kanssa.

Tilapäisiin toimiin toimihenkilöt valitsee ja niistä vapauttaa sekä heidän työsopimuksensa solmii ja toimenkuvauksensa vahvistaa asianomaisen tilapäisen toimen perustanut ylioppilaskunnan nimittävä toimielin, hallitus, pääsihteeri tai talousjohtaja.

5. Toimien hakumenettely Avoimena oleva vakinainen toimi on ylioppilaskunnan asianomaisen nimittävän toimielimen julistettava haettavaksi hakuilmoituksella, jossa on mainittava hakuaika, vähintään 14 ja enintään 30 vuorokautta, sen päättymispäivä, hakemukseen liitettävät selvitykset sekä ilmoitettava se toimielin, jolle hakemus on osoitettava.

Hakuilmoitus, jossa on aina mainittava, kuuluuko täytettävä toimi tämän toimihenkilöohjesäännön piiriin, on julkipantava ylioppilaskunnan viralliselle ilmoitustaululle ja lisäksi käytettävä asian laadun mukaan muitakin julkistamistapoja.

Toimi on julistettava uudelleen haettavaksi, jos sitä ei ole kukaan hakenut hakuajan kuluessa. Nimittävä toimielin voi julistaa toimen uudelleen haettavaksi tai jatkaa sen hakuaikaa pätevän hakijan puuttuessa tai kun ylioppilaskunnan edun sitä katsotaan vaativan. Toimen aikaisemmat hakijat otetaan silloin huomioon ilman uutta hakemusta.

Ylioppilaskunta saa kerätä ja käsitellä vain välittömästi toimihenkilön työsuhteen kannalta tarpeellisia henkilötietoja, jotka liittyvät työsuhteen osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien hoitamiseen tai ylioppilaskunnan toimihenkilöille tarjoamiin etuuksiin taikka johtuvat työtehtävien erityisluonteesta. Tästä ei voida poiketa toimihenkilön suostumuksella. Tarpeellisuusarviointi tulee suorittaa kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Tarpeellisia tietoja ovat lähinnä sellaiset tiedot, jotka osoittavat hakijan pätevyyttä ja sopivuutta kyseiseen tehtävään.

Toimihenkilöä koskevat henkilötiedot tulee ensi sijassa kerätä toimihenkilöltä itseltään. Jos ylioppilaskunta kerää henkilötietoja muualta kuin toimihenkilöltä itseltään, toimihenkilöltä on hankittava suostumus tietojen keräämiseen. Toimihenkilön suostumusta ei tarvita silloin kun ylioppilaskunta hankkii henkilöluottotietoja tai rikosrekisteritietoja toimihenkilön luotettavuuden selvittämiseksi, mikäli työsuhde vaatii erityistä luottamusta.

Ylioppilaskunnan on toimihenkilön pyynnöstä annettava hänelle maksutta henkilö- tai soveltuvuusarvioinnista tehty kirjallinen lausunto. Jos lausunto on annettu suullisena, toimihenkilön tulee saada selvitys lausuman sisällöstä.

Toimihenkilöiltä pyydetään toimi-/työsopimuksessa taikka muutoin erillistä suostumusta siihen, että ylioppilaskunta on oikeutettu testaamaan toimihenkilön henkilö- ja soveltuvuusarvioinnein työtehtävien hoidon edellytysten tai koulutus- ja muun ammatillisen kehittämisen tarpeen selvittämiseksi sekä ennen toimisuhteen alkua että sen aikana.

6. Toimien täyttäminen Nimittävä toimielin voi jättää avoimeksi tulleen toimen täyttämättä enintään kulumassa olevan kalenterivuoden loppuun ja määrätä siihen väliaikaisen hoitajan.

Toimeen voidaan nimittää vain sitä määräajassa asianmukaisesti hakenut henkilö. Mikäli toimeen valittu ei ota tointa vastaan, saadaan siihen nimittää toinen sitä hakeneista.

Vakinainen toimi voidaan väliaikaisesti täyttää sitä haettavaksi julistamatta yhden kerran enintään yhden (1) vuoden ajaksi tai kun kysymyksessä on toimen haltijan siirtäminen toiseen saman kaltaiseen toimeen.

Tilapäinen toimi saadaan täyttää sitä haettavaksi julistamatta.

7. Sivutoimet Vakinaisen toimen haltija ei saa ottaa hoitaakseen sivutointa eikä muuta palkattua työtä, joka saattaa haitata hänen toimensa asianmukaista hoitamista, muuten kuin hänet toimeensa nimittäneen ylioppilaskunnan toimielimen myöntämällä sivutoimiluvalla, jota toimen haltijan tulee anoa kirjallisesti. Toimielimellä on vapaa valta hyväksyä tai hylätä sivutoimilupa.

8. Toimen siirtäminen ja muuttaminen Toimisopimukseen saadaan sisällyttää ehto, jonka mukaan toimihenkilö on velvollinen hyväksymään toimenkuvansa laajentamisen tai muuttamisen ylioppilaskunnan hallinnon uudelleenjärjestelyn tai muun tärkeän syyn perusteella sekä siirtymään tehtäviltään toiseen samanveroiseen toimeen, jossa hänen palkkaetunsa ja muut oikeutensa säilyvät.

9. Noudatettavat tietoliikennesäännöt Osana työ-/toimisopimusta toimihenkilö hyväksyy ylioppilaskunnan kulloinkin voimassaolevat sähköpostin ja tietoliikenneverkon käyttösäännöt itseään sitovaksi.

10. Salassapito Osana työ-/toimisopimusta toimihenkilö sitoutuu pitämään salassa tietoonsa saamat ylioppilaskunnan ja sen yhteistyökumppanien liike- ja ammattisalaisuudet sekä työsuhteen aikana että sen jälkeen.


II PALKKAUS JA TYÖAIKA

11. Palkkaus ja palkanlisät Asianomainen nimittävä toimielin tekee alaistensa toimihenkilöiden palkkoja ja niiden muuttamista koskevat päätökset sekä solmii heidän kanssaan työ/toimisopimukset talousarvion ja edustajiston vahvistamien palkkausperiaatteiden rajoissa työsopimuslain säännöksiä sekä ylioppilaskunnan toimihenkilöohjesäännön määräyksiä noudattaen.

Puolipäiväiselle toimihenkilölle maksetaan osapalkkana 60 % täysipäiväisen vastaavasta toimesta saamasta palkasta.

Toimihenkilöiden työtehtäviin liittyvien matkakulujen korvaamisesta ja päivärahoista päättää asianomaisen toimihenkilön nimittänyt toimielin.

12. Työaika Toimihenkilöiden säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia vuorokaudessa ja 37,5 tuntia viikossa. Tilapäisesti noudatettavasta lyhyemmästä työajasta päättävät hallitus tai taloustoimikunta alaistensa toimihenkilöiden osalta.

Lisätyöstä, ylityöstä, hätätyöstä ja sunnuntaityöstä sekä niistä maksettavista korvauksista noudatetaan työaikalain (605/96) kulloinkin voimassa olevia säännöksiä.

13. Työsuhteen päättyminen Määräaikainen työsuhde lakkaa työsopimuksen mukaisen toimikauden päättyessä.

Vakinaiseksi palkatun toimihenkilön eroamisikä on 65 vuotta, jolloin hänen työsuhteensa päättyy ilman irtisanomista. Nimittänyt toimielin voi anomuksesta myöntää toimihenkilölle pidennystä eroamisikään enintään yhden vuoden ajaksi kerrallaan erityisestä syystä, jos ylioppilaskunnan etujen voidaan katsoa sitä edellyttävän.

Työsuhde voidaan puolin ja toisin purkaa työsopimuslain mainitsemin perustein.

Työsuhteen päättämismenettelyssä tulee noudattaa työsopimuslain säännöksiä.


III LOMAETUUDET

14. Vuosilomat Toimihenkilöllä on oikeus saada vuosilomaa kultakin täydeltä työskentelemältään lomanmääräytymiskuukaudelta kaksi (2) arkipäivää, mutta kaksi ja puoli (2,5) arkipäivää, jos hänen työsuhteensa vuosilomalain 3 §:n mukaisesti laskettuna on keskeytymättä jatkunut vähintään yhden (1) vuoden lomanmääräytymisvuoden loppuun mennessä.

Yhtäjaksoisesti vähintään kuusi (6) kuukautta palvelleen toimihenkilön, jolle palvelusaikaa on kertynyt kaikkiaan ainakin 15 vuotta, vuosiloman pituus on kolme (3) arkipäivää jokaiselta lomaan oikeuttavalta kuukaudelta.

Lomakaudesta, lomapalkasta, lomakorvauksesta ja muistakin vuosilomaoikeuteen liittyvistä seikoista samoin kuin tilapäisten toimihenkilöiden lomista noudatetaan voimassa olevan vuosilomalain säännöksiä.

15. Sairaslomat Jos toimihenkilö työsuhteen jatkuttua yli kuukauden on estynyt tekemästä työtään lääkärintodistuksella todetun sairauden tai tapaturman vuoksi, jota hän ei ole itse aiheuttanut tahallisesti eikä törkeällä huolimattomuudella, on hänellä oikeus saada sairaslomaa 60 vuorokautta täydellä palkallaan.

Toimihenkilö, joka on ollut ylioppilaskunnan palveluksessa yhtäjaksoisesti ainakin yhden (1) vuoden ajan ennen sairaslomansa alkamista, saa sairasloman palkkana 75 % varsinaisesta palkastaan, mikäli sairaslomapäivien yhteenlaskettu määrä 365 päivän jakson aikana laskettuna ensimmäisen sairaslomajakson alkamisesta ylittää 60 vuorokautta mutta ei 180 vuorokautta, ja 60 % palkastaan sairaslomapäiviltä, jos niiden määrä samoin laskettuna ylittää 180 vuorokautta mutta ei ylitä 330 vuorokautta, jolloin oikeus sairasajan palkkaan päättyy.

Ylioppilaskunnalle muodostuu samalla oikeus saada sairasloman ajalta toimihenkilölle tästä syystä maksettavat lakisääteiset päivärahat ja muut korvaukset itselleen.

16. Vanhempainlomat, hoitovapaat Toimihenkilöllä on oikeus äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainvapaaseen sekä hoitova-paaseen, osittaiseen hoitovapaaseen ja tilapäiseen hoitovapaaseen siten kuin kulloinkin voimas-saolevassa pakottavassa työ- ja sosiaalilainsäädännössä säädetään.

Lakisääteisen äitiysvapaan ajalta toimihenkilöllä on oikeus saada työ/toimisopimuksen mukais-ta palkkaa. Ylioppilaskunnalle muodostuu samalla oikeus saada äitiysvapaan ajalta toimihenki-lölle tästä syystä maksettavat lakisääteiset päivärahat ja muut korvaukset itselleen. Muiden perhevapaiden ajalta toimihenkilöllä ei ole oikeutta saada palkkaa.

17. Muutto- ja hääloma Toimihenkilöllä, jonka työsuhde on jatkunut yli yhden (1) kuukauden, on oikeus saada palkallista vapaata avioliiton solmimisen taikka parisuhteen (lain 2001/950 mukaisen) rekisteröinnin yhteydessä enintään kolmelta (3) työpäivältä sekä asunnon vaihtumisen yhteydessä enintään yhdeltä (1) työpäivältä

18. Virkavapaudet, opintovapaat Pääsihteeri tai talousjohtaja saa myöntää alaiselleen toimihenkilölle palkatonta virkavapautta yhtenä tai useampana jaksona saman kalenterivuoden kuluessa enintään neljätoista (14) vuorokautta.

Ylioppilaskunnan nimittävä toimielin saa myöntää nimittämälleen toimihenkilölle hakemuksesta virkavapautta yhtenä tai useampana jaksona kaikkiaan enintään sata (100) vuorokautta saman kalenterivuoden aikana. Palkallisena tai sataa vuorokautta pitempänä virkavapautta voidaan myöntää vain edustajiston päätöksin.

Opiskelevalla toimihenkilöllä on oikeus saada hakemuksestaan palkallista opintovapaata haluamanaan ajankohtana enintään viisi (5) vuorokautta saman kalenterivuoden alku- ja samoin viisi (5) vuorokautta sen loppupuoliskolla.

Virkavapauden myöntäneen toimielimen asiana on määrätä toimeen väliaikainen hoitaja virkavapauden ajaksi.

19. Lomauttaminen Toimihenkilöiden lomauttamiseen on työnantajalla oikeus sen mukaan kuin työsopimuksessa on määritelty tai työsopimuslaissa on säädetty.

20. Palkkiotoimiset tehtävät. Hallitus tai taloustoimikunta voi uskoa erityisen rajatun toimenpiteen suorittamisen palkkiotoimisena tehtävänä yhdelle tai useammalle henkilölle tahi työryhmälle sekä määrittää suoritteen aikarajan, tavoitteen ja sen aikaansaamisesta suoritettavan kertakaikkisen taikka tehdyistä tunneista maksettavan korvauksen. Palkkiotoimisten tehtävien suorittajan katsotaan olevan työsopimussuhteessa ylioppilaskuntaan, kun tekijä tekee ylioppilaskunnan välisen sopi-muksen perusteella työtä ylioppilaskunnan lukuun vastiketta vastaan ylioppilaskunnan johdon ja valvonnan alaisena.

Palkkiotoimisen tehtävän suorittajat voidaan valita tehtävää haettavaksi julistamatta. Heillä ei ole kiinteätä työaikaa ja työsuhde päättyy määrätyn tehtävän tultua suoritetuksi. Palkkiotoimiset tehtävät pyritään ensisijaisesti suorittamaan siten, etteivät töiden suorittajat ole työsuhteessa ylioppilaskuntaan käyttämällä (a) itsenäisiä ennakkoperintärekisteriin merkittyjä yrittäjiä, jotka huolehtivat omista eläke ja muista maksuistaan, (b) vuokratyövoimaa, (c) oppisopimus-, siviilipalvelus-, yhteiskuntapalvelutöissä olevia tekijöitä taikka muita työsopimuslain ulkopuolisia tekijöitä.

IV ELÄKE-ETUUDET

21. Eläketurva Toimihenkilön eläketurva määräytyy kulloinkin voimassa olevan pakottavan eläke- ja sosiaali-lainsäädännön mukaisesti.

V ERITYISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ

22. Toimihenkilörekisteri Ylioppilaskunnan toimihenkilöistä ja eläkkeensaajista tulee ylioppilaskunnan toimiston pitää rekisteriä, josta käyvät selville jokaisen toimihenkilön palkkaukseen ja eläke-etuihin vaikuttavat seikat. Tällaisia tietoja voi käsitellä ylioppilaskunnan lukuun se, joka on palvelussuhteessa tai toimeksiantosuhteessa ylioppilaskuntaan ja tässä toimessa suorittaa henkilötietojen käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä.

23. Sosiaalilainsäädännön muuttuminen Jos ylioppilaskunta lainsäädännön muuttumisen seurauksena joutuu järjestämään ja kustantamaan lisäeläketurvan piiriin kuuluville henkilöille sellaisia eläke-etuja, joiden voidaan katsoa vastaavan tämän eläkesäännön antaman lisäeläketurvan mukaisia etuja, vähennetään jälkimmäisiä muutoksia vastaavalla määrällä.

Vähennys, joka tehdään ylioppilaskunnan pyynnöstä myös alkaneeseen eläkkeeseen, suoritetaan sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien perusteiden mukaisesti siten, että henkilön siihen mennessä jo ansaitsema kokonaiseläke-etu ei alene ja että hänen vastainen kokonaiseläketurvansa säilyy raha-arvoltaan vähintään entisen suuruisena.

24. Laki yksityisyyden suojasta työelämässä Ylioppilaskunta pitää toimihenkilöiden nähtävillä lakia yksityisyyden suojasta työelämässä (477/2001).

25. Parisuhteen rekisteröinnin vaikutuksesta Laissa, asetuksessa taikka tässä toimihenkilöohjesäännössä olevaa säännöstä, joka koskee avioliittoa ja sen osapuolia, eli mm. avioliiton solmimista taikka päättymistä sekä lesken asemaa, sovelletaan myös lain 2001/950 nojalla rekisteröityyn parisuhteeseen ja sen osapuoliin, jollei kyseisessä säännöksessä ole nimenomaisesti toisin säädetty taikka sovittu.

26. Lisäykset ja muutokset Lisäyksistä ja muutoksista tähän työjärjestykseen päättää edustajisto yksinkertaisella enemmistöllä annetuista äänistä.

27.Voimaantulo Tämä ohjesääntö, jolla kumotaan 22.5.2002 hyväksytty toimihenkilöohjesääntö, astuu voimaan 18.5.2005.



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute